Palauttava aika pähkinänkuoressa

Tässä artikkelissa esittelemme palauttavan ajan, joka on päiväaikaisen sykkeesi keskeinen osa. Palauttava aika on uusi työkalu stressinhallintaan ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen, ja se auttaa sinua havaitsemaan, milloin kehosi ja mielesi ovat pystyneet rentoutumaan kunkin päivän aikana.

Palauttava aika on käytettävissä vain kolmannen sukupolven Oura-sormuksella sekä iOS- että Android-käyttöjärjestelmillä.

• Mikä palauttava aika on?

• Näin palauttava aika toimii

• Näin tarkastelet palauttavaa aikaa

• Näin hyödynnät palauttavaa aikaa parhaiten

• Huomioitavaa

Mikä palauttava aika on?

Oura on aina keskittynyt vahvasti levon ja palautumisen mittaamiseen ja korostamiseen. Uni on kuitenkin vain yksi keino huolehtia omasta kehosta ja mielestä. Jos pyrit saamaan säännöllisesti riittävän määrän unta, käytät noin kolmanneksen elämästäsi nukkumiseen – eli sinulle jää ajastasi vielä kaksi kolmannesta keskittyä hyvinvointisi kokonaisvaltaiseen tasapainottamiseen.

Palauttavan ajan ansiosta Oura voi nyt havaita, milloin olet ehtinyt rentoutua päivän aikana, ja ilmoittaa tällaisista ajanjaksoista sinulle. Tähän mennessä Oura on kertonut sinulle valmiustietojen ja -viestien avulla, jos kehosi on saattanut olla erityisen rasituksen alaisena. Seuraamalla palauttavaa aikaa voit jatkossa havaita, oletko onnistunut ottamaan kehosi antamat merkit huomioon.

Näin palauttava aika toimii

Palauttavaksi ajaksi ei automaattisesti tulkita kaikkia niitä hetkiä päivän aikana, jolloin kehosi on aloillaan, vaikka se onkin yksi tarkastelemistamme tekijöistä. Vaikka kehomme saattaa vaikuttaa olevan levossa, kun emme juurikaan liiku, stressijärjestelmämme (eli taistele tai pakene -reaktio) voi silti olla aktiivinen ja estää palautumisen.

Keskeinen tekijä nimenomaan Ouran tavassa tulkita kehon ja mielen rentoutuneisuutta on kehon lämpötila. Koska Oura mittaa kehosi lämpötilan kerran minuutissa, voimme selvittää, mitkä yöaikaiset keskiarvot ovat yhteydessä parhaisiin yöuniin. Kun rentoudut, sydämesi pumppaa enemmän verta sormiisi ja varpaisi. Sormesta mitattu kehon lämpötilan kohoaminen kertoo, että sormessa virtaa enemmän lämmintä verta.

Palauttavaksi ajaksi lasketaan hetket, jolloin Oura havaitsee sinun olevan suhteellisen aloillasi ja jolloin kehosi päiväaikainen lämpötila vastaa ihanteellista yöaikaista keskiarvoasi. Kaikki unen aikana mitatut kehon signaalit viittaavat vahvasti lepoon ja palautumiseen, minkä vuoksi yöaikainen keskiarvo on ihanteellinen vertailukohde. Onhan uni kuitenkin aikaa, jolloin kehosi korjaa itseään ja lataa akkuja, jotta voisit aloittaa jokaisen päivän virkeänä.

Näin tarkastelet palauttavaa aikaa

Siirry Koti Icon_Home.png -välilehdelle > avaa tarkemmat syketiedot napauttamalla Syke-korttia

Group_63.png

Group_64.png

Napauta palauttavaa aikaa. Aikajanalta näet, milloin, kuinka usein ja kuinka pitkään olet ollut rentoutuneessa tilassa päivän aikana. Palauttava aika on merkitty vihreällä sekä pääkuvaajaasi että aikajanaan.  

Group_65.png

Pudotusvalikosta avautuva aikajana näytetään heräämishetkestä keskiyöhön. Jokainen vihreä piste tarkoittaa viittä minuuttia palauttavaa aikaa. Pitemmät yhtenäiset vihreät viivat tarkoittavat sitä, että palauttava aika on kestänyt yli viisi minuuttia. Aikajanan vihreät pisteet ja viivat vastaavat päiväaikaisen sykkeen pääkuvaajan vihreitä pystypalkkeja.

Aikajananäkymä auttaa sinua ymmärtämään, milloin olet saanut eniten palauttavaa aikaa päivän aikana verrattuna siihen, milloin et ole aktiivisesti keskittynyt lepoon ja palautumiseen. Kiinnitä huomiota siihen, milloin yleensä saat palauttavaa aikaa ja miten se jakautuu hereilläoloaikanasi. Tämä voi auttaa sinua havaitsemaan, milloin kehosi ja mielesi on saanut aikaa rentoutua, ja voit pohtia, mitä olet tällaisina hetkinä tehnyt. 

Ihannetilanteessa olisi hyvä, että palauttava aika olisi jakautunut tasaisesti päivän aikana sen sijaan, että kaikki palauttava aika olisi tapahtunut yhteen putkeen. Jos saat hajautettua palauttavat hetket pitkin päivää, saat tasapainotettua levon ja aktiivisuuden entistä paremmin.

Näin hyödynnät palauttavaa aikaa parhaiten

Palauttava aika on ennaltaehkäisevästä näkökulmasta erittäin tehokas stressinhallintatyökalu. Tarkastelemalla päiväaikaista sykekaaviotasi aika-ajoin voit varmistaa, oletko saanut riittävästi palauttavaa aikaa pitkin päivää vai kannattaisiko sinun keskittyä enemmän tasapainon saavuttamiseen. Voit käyttää palauttavaa aikaa myös tarkastelemalla päivän päätteeksi, oletko saanut hereilläoloaikanasi riittävästi palauttavaa aikaa ja onko se jakautunut tasaisesti.

Jokaisella on oma käsitys siitä, milloin on sopiva hetki lepoon ja palautumiseen, ja tämä voi vaihdella huomattavasti esimerkiksi tottumuksista, elämäntilanteesta ja työstä riippuen. Ajan myötä opit havaitsemaan, mikä on sinulle paras aika ja tapa rentoutua, jotta tuntisit olosi kokonaisvaltaisesti mahdollisimman hyväksi. 

Huomioitavaa

Kestää noin 30 päivää, että Oura saa kalibroitua 24 tunnin keskisykkeesi ja yöllisen lämpötilan poikkeaman, jotta mittaustulokset olisivat mahdollisimman tarkat. Voit tarkastella palauttavaa aikaasi myös kalibrointijakson aikana.

Sisällöt-välilehdellä tekemäsi meditaatiot ja hengitysharjoitukset lasketaan mukaan palauttavan ajan kokonaismäärään.

Vahvistamattomia tai vahvistettuja päiväunia ei lasketa palauttavaksi ajaksi, joten niitä ei huomioida palauttavan ajan kokonaismäärässä.

Jos olet aiemmin käyttänyt toisen sukupolven Oura-sormusta, olet saattanut nähdä Koti-välilehdellä päivittäisten aktiviteettiesi alla lepohetkiä. Kolmannen sukupolven Oura-sormuksessa ei näytetä lepohetkiä, eivätkä ne ole sama asia kuin palauttava aika. Vaikka lepohetkien seurannan yleisiä toimintatapoja hyödynnetään osana uutta ominaisuutta, palauttava aika on kokonaisvaltaisempi ja kehittyneempi tapa analysoida päivittäisen levon ja palautumisen määrää.

Palauttava aika ei ole sama asia kuin palautumisaika ja palautumisindeksi, jotka ovat aktiivisuuden ja valmiuden osatekijöitä.

Lepotilan laittaminen päälle ei vaikuta siihen, miten paljon palauttavaa aikaa sormuksesi mittaa.

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen? 8/8 koki tästä olevan apua
Etkö löytänyt vastausta? Jätä meille tukipyyntö täältä.
Takaisin ylös